top of page

Karate on ollut lajini ja elämäntapani jo pitkään. Syksyllä 2014 tuli 30 vuotta täyteen lajin parissa. Matkan varrelle kuuluu paljon harjoittelua, kilpailua, pettymystä, menestystä, valmennusta ja muuta lajin eteen tehtyä työtä.

 

En osaa oikein kuvitella edes elämää ilman sydäntäni lähellä olevaa lajia. Toivonkin pystyväni omalta osalta vaikuttamaan nuoriin ja vanhempiin harrastajiin esimerkilläni niin että mahdollisimman moni saisi lajista itselleen mahdollisimman paljon niin henkisesti kuin fyysisesti sekä sosiaalisesti.

Kuopiolainen pitkän linjan urheilija ja  karatevalmentaja. Myynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Kahden tyttären ja kahden pojan onnellinen isä.

Olen toiminut erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä vuodesta 1992 lähtien kun valmistuin kauppaopistosta markkinointilinjalta. Minulle on tärkeää saada aikaiseksi pitkiä  asiakassuhteita ja haluan vaalia niitä omalla asiakaspalvelullani.

 

 

Yrittäminen on myös tullut tutuksi vuosien saatossa. Näiden kautta sosiaalinen verkostoni on kasvanut erittäin laajaksi. Sillä on tänä päivänä suuri merkitys kun rakennetaan uusia asiakassuhteita ja vaalitaan jo olemassa olevia. Verkottuminen on jokaisen yrityksen ja työntekijän tärkeä pääoma.

Pitkäaikainen unelma omasta kuntosalista toteutui kun ostimme rakkaan puolisoni kanssa Hyvinvointikeskus Ryhdin joka on yksi vanhimpia yksityisiä kuntosaleja kuopiossa. Perustettu 1994. Olen päässyt viimein toteuttamaan kunnolla unelmaa ja tehdä töitä liikunnan parissa sekä kehittää omaa konseptia. Lämminhenkinen lähisali sijaitsee Puijon kuppeessa, Rypysuon ja Länsi-Puijon alueella.

Ryhdin sivuille pääsee klikkaamalla alla olevasta laatikosta

Vuosien saatossa olen oppinut myös kuuntelemaan omaa kehoani paremmin ja kehittämään sitä monipuolisesti kehonpaino ja movement harjoittelun avulla. Sen johdosta on syntynyt OneMove nimen alla toimiva harjoittelu. Tämä on luonnollinen tapa harjoitella ilman välineitä ja kuntosalilaitteita. Oma keho riittää mutta toki sellaiset kun kepit, voimistelurenkaat, tangot, köydet ym antaa lisää mahdollisuuksia haastaa ja kehittää sitä omaa harjoittelua.

 

Lisää tietoa OneMove toiminnasta saat täältä

 

 

 

Tervetuloa tekemään yhteistyötä kanssani

 

 

Petri Toivanen

OneMove logo.png
bottom of page